Ajankohta

13.7.2013
20:00 - 01:30

Liput

25€


Brittirokkia ja rautalankaa

Kovan päivän illan brittivieraita Parikkalassa ovat tänä kesänä The Swinging Blue Jeans sekä The Kinksin Mick Avory, The Holliesin Eric Haydock ja The Merseybeatsin Tony Crane. Kotimaisen lisänsä tuovat aikansa rautalankabändien ykkönen The Sounds ja Rock-Jerry.

The Swinging Blue Jeans Paluun Kovan päivän iltaan tekee väen edellisellä vierailullaan valloittanut The Swinging Blue Jeans. Poissa ovat edesmennyt Les Braid ja eläkkeelle vetäytynyt Ray Ennis, mutta soolokitaristina 1990-luvulta saakka soittaneen Alan Lovellin johdolla bändi on säilyttänyt kuulun soundinsa. Basistina on aikanaan Jerry Lee Lewisinkin taustabändissä soittanut Pete Oakman, rumpalina Chuck Berrylle, The Supremesille ja Cliff Richardillekin rytmiä takonut Graham Hollingworth ja kosketinsoittimissa Jeff Bannister, jonka työnantajiin on kuulunut muun muassa Brenda Lee.

The Class of ´64

Ilta jatkuu The Class of ´64 -nimellä, kun bändi saa täydennysjoukoikseen artisteja brittirockin hulppeimmilta vuosilta. Mick Avory muistetaan ennen kaikkea The Kinksin rumpalina, mutta tahtia hän takoi myös The Rolling Stonesille bändin alkutaipaleella. Ilta saa höysteekseen myös Hollies -melodioita, kun yhtyeen parhaimpina menestyksen vuosina 1960-luvun puolivälissä basistina ollut Eric Haydock nousee lavalle. Vieraileviin 1960 -luvun tähtiin kuuluu lisäksi liverpoolilaisen The Merseybeats -yhtyeen johtohahmo Tony Crane. Kuusikymmentäluvulla bändi villitsi yleisöään hyvässä seurassa muun muassa The Beatlesin kanssa.

The Sounds

Kotimaisten rautalankabändien kuningas The Sounds saapuu Parikkalaan lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan, Henrik Granö soolokitarassa, Bobi Söderblom komppikitarassa ja Peter Ekman bassossa. Yhtyeen uusin jäsen rummuissa on Wille Granö, joka korvaa alkuperäisen rumpalin Johnny Liebkindin. The Shadows -yhtyeen jalanjäljissä kotimaiselle tähtitaivaalle aikanaan nousseen Soundsin tunnetuin kappale on tammikuussa 1963 levytetty Emma. Bändi oli pitkään telakalla, kunnes kaverukset tekivät comebackin Nastolan rautalankafestivaaleilla vuonna 2011. Nyt yhtye on Ekmanin mukaan vähintäänkin yhtä hyvä kuin suurimman menestyksensä vuosikymmenellä. –Kovan päivän iltaan tulemme mielellämme, harvakseltaan ja valikoiden keikkoja tekevän bändin Peter Ekman toteaa.

Rock-Jerry

Toisessa setissään The Sounds saa mukaansa vuonna 1959 rock-kuninkuuskilpailun voittaneen ja edelleen kovassa iskussa olevan Rock-Jerryn (Kaj Järnström), jonka ensilevytystä pidetään ensimmäisenä suomalaisena rock-levynä.

Tapahtumapaikka

Särkisalmen Kisapirtti, Melkoniementie 139, 59310 Särkisalmi