Kovan Päivän Ilta 2008

Ajankohta

12.7.2008

Aitoja brittisoundeja kesäyössä

Lontoon sykkeestä Kovan päivän iltaan

The Overtures -yhtyettä pidetään yhtenä maailman parhaimmista 60-luvun tributebändeistä, jonka soittorepertuaarikin on poikkeuksellisen laaja. Suosittu yhtye tekee tänä kesänä ainoan Suomen keikkansa Kovan päivän iltaan Parikkalaan.

Lontoolaisbändi kävi ja ihastutti Parikkalassa pari vuotta sitten, jonka jälkeen tapahtuman järjestävälle Kovan päivä ilta -yhdistykselle sateli pyyntöjä pikaisesta uusintavierailusta.

The Overtures tunnetaan äärimmäisen huolellisesti esitettyjen 1960 -luvun rock-klassikoiden tulkitsemisesta. Yksi energinen bändi tuo setissään monet vuosikymmenen suuret nimet estradille.

Viisimiehisen yhtyeen keulahahmolla Dennis Pugsleyllä on selvä käsitys aikakauden musiikin elinvoimaisuuden syistä.

– Musiikkia tehtiin oikeilla soittimilla, ei koneilla. Esitykset tulivat suoraan sydämestä.

Kotimaiset bändivieraat ovat tänä vuonna The Scaffolds ja The Skylarks.

The Scaffoldsin ohjelmistossa on runsaasti rautalankamusiikkia sekä 60-luvun tuttuja kappaleita. Tuon vuosikymmenen alussa perustettu yhtye herätettiin tauon jälkeen henkiin vuonna 2005. Mukana on kaksi yhtyeen perustajajäsentä – veljekset Harry ja Kicke Bergholm. Uusina jäseninä miehistöön ovat liittyneet Arto Vilkko ja Kari Kuivalainen.

Useana vuonna esiintynyt The Skylarks on tavallaan jo tapahtuman houseband.

– Kovan päivän iltaan tulemme aina mielellämme. Kesälava, rock ja merseybeat ovat yhdessä harvinaista herkkua ihan oikeesti, rumpali-laulaja Keijo Laihonen toteaa.

Kovan päivän ilta Kisapirtillä Parikkalassa 12.7. klo 20-01.30.

(Parikkalan-Rautjärven Sanomat 29.5.2008)

Kuvia Kovan päivän illasta vuodelta 2008